04.09.2008 - 20:30
Intoa! - vapaaehtoistyönmessut 13.9.08 klo.11-15 Sampolassa (Sammonkatu 2, Tampere). Laulaja KirsiMarie esiintyy klo.14 Tapahtuma on ilmainen, tervetuloa! Järjestäjänä Tampereen voimavaraverkosto TARVE ry.
17.08.2008 - 11:14
Hellurei taas kaikille "pienoisen" tauon jälkeen. En ole tässä kaiken kiireen keskellä valitettavasti ehtinyt päivittämään blogiani, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Kiirettä on tosiaan pitänyt. Uudet kotisivuni, osoitteessa www.kirsimarie.com, aukeavat pian ja niissä on riittänyt työtä ja miettimistä, Kohti- kappaleen nauhoituksissa on myös vierähtänyt aikaa, ja tietysti treenikämpällä ollaan bändin kanssa vietetty yks jos toinenkin ilta.
Mutta nyt on sitten hetki vihdoin koittanut. Nyt kannattaa alkaa etsiä kaapeista niitä jorauskuteita, sillä jamit on tiedossa!!!
Ensimmäinen julkinen keikka koko bändin kanssa on Tammelan torilla, 16.9 ja alkamisajankohta on n.17.20 mutta kannattaa tietysti olla ajoissa paikalla. Kaikki ystävät ja tuttavat vielä mukaan, niin saadaan kunnon torijamit aikaan. =)
Torilla on silloin päivällä siis Pirkanmaan allergia- ja astamayhdistyksen erimenu- verkkopalvelun julkistamistilaisuus, jonka päätteeksi me vedämme keikkamme. Hulabaloo...jeijeijei... KirsiMarie & GruuB !!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Toivotaan, että saadaan silloin nätti ilma ja paljon väkeä paikalle niin hyvä tulee. Me olemme ainakin valmiita, oletteko te? Se jää nähtäväksi. ;)
17.05.2008 - 17:38
Siinä se nyt sitten tuli. Ja meni. Vedimme akustisesti muutaman kipaleen Nokian Alisniemessä lauantaina päivällä, jossa oli yksityistilaisuus. Kyllä oli ihanaa päästä vihdoin esittämään omia kappaleitaan.
Vastaanotto oli erittäin hyvä ja keikan jälkeen sain sellaista palautetta, että kyllä sydäntä lämmitti!!! Huh!!! Hyvä tietää että ihmiset tykkäävät KirsiMariesta!!! Jihuu!!!
Kesällä vielä koko bändin voimin keikkaa tulossa. Ilmoittelen toki sivuillani, kun on ajankohtaista. =D Hyvää kesää kaikille ja muistakaahan lomailla ja pussailla paljon.!!! =D
21.04.2008 - 18:21
Jumalaiset VAPAAPÄIVÄT töistä !!! Aivan tajuton draivi päällä. Viimeiset kolme päivää olen vain miettinyt, mitä pitää tehdä vielä.. Onko kaikkiin biiseihin sopiva kertosäe? Onko c-osa välttämätön ? Puuh...Lääh...
Mutta kun kolme päivää laulaa melkein putkeen, voin sanoa, että päässä alkaa humisemaan. Siihen pikku vinkki: kannattaa juoda kahvia ja käydä suihkussa. Sen jälkeen on kuin uudesti syntynyt ja voi taas..niin...laulaa... =D
Uniinikin on alkanut tulemaan jo tämä projekti. Mutta ei se haittaa. Monia ideoita olen unimaailmasta saanut sekä live-esitystä ajatellen että noin ihan sanoituksiinkin. Viime päivinä olen kyllä myös törmännyt ihan hereillä ollessanikin mielenkiintoisiin ihmisiin ja saanut jonkinlaista varmistusta uusilta tuttavuuksilta, että taidan tosiaan olla oikealla tiellä kun tätä teen.
Nyt olen siis NIIN täpinöissäni tästä,että tuntuu, että halkean.
Bändin nimen olen myös varmistanut. Olemme keikkaillessa KirsiMarie & GruuB. Sellasen poppoon nimen kehittelin tuossa yhtenä päivänä. GruuB. enklantia. melkein. =)
En voi muuta sanoa kuin että kovan työn jälkeen Flow-tilan kokeminen on odotettavissa. Ja keikkaa tulossa.. mieti nyt itse miltä tuntuisi jos tietäisit että paras päiväsi on tuloillaan? Ja pian.
-KirsiMarie-
17.04.2008 - 13:00
Olin viime maanantaina reissaamassa Turussa. Olin yhdessä Paavon kanssa varsin mielenkiintoisessa musiikkialan seminaarissa, josta heräsi jälleen uusia ajatuksia musiikista. Tajusin todella sen, miten musiikki vaikuttaa elämääni. Musiikkia kuuntelemalla saan niin paljon energiaa ja tietyllä tavalla parannan siinä samalla omaa elämänlaatuani. Jännä juttu.
Musiikin kuuntelu kuitenkin eroaa sen tekemisestä. Oman musiikin tekemiseen liittyy aina se omien ideoiden kokeileminen ja ajatustensa välittäminen. Ja siinä se suurin pelko minulla on ollutkin. Kun tietää, millaisen lopputuloksen haluaa kunkin biisin kohdalla niin mitä jos se sama tunne ei välitykään kuulijalle? Nyt olen kuitenkin päässyt vihdoin siihen tilaan, mitä olen odottanut.
Tämä on minun juttuni. Piste. Tästä ei tarvitse pitää. Piste. Saan tästä hyvän olon ja sisältöä elämääni. Piste.
17.5 Nokialla onkin ensimmäinen live- esiintyminen. =) Pienimuotoinen, yksityinen tilaisuus jossa takuulla rentoa ja mukavaa porukkaa. Vedetään akustisesti pelkän pianon ja kitaran turvin muutama kappale.
-KirsiMarie-
|
Kirjoittaja
Nimi KirsiMarie Kuvaus KirsiMarie Virta on 24-vuotias tamperelainen laulaja/lauluntekijä, jonka musiikillisen uran nousukiitoa saamme seurata tässä blogissa.
KirsiMarien ohella blogin kirjoittajana toimii Paavo Virtanen, KirsiMarien tiedottaja/tuottaja.
Tässä blogissa seurataan mm. pitkäsoiton etenemistä ja käsitellään yleisesti musiikin tuotantoprosesseja, siihen liittyvine lieveilmiöineen, sekä kurkistetaan kulissien taakse laulaja/lauluntekijän pään sisälle.
Rattoisia lukuhetkiä!
|